Tanskan Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan kesken Suomea vastaan pelatun EM-kisojen avausottelun viime kesänä. Keskikenttäpelaajan sydän pysähtyi kesken ottelun ja Tanskan lääkintätiimi joutui elvyttämään häntä kentän pinnassa. Eriksen saatiin kuitenkin palautettua henkiin, ja hän toipui saamastaan kohtauksesta täysin.

Tanskalaiselle on sen jälkeen asetettu ICD-sydämentahdistin, joka kykenee antamaan rytmihäiriön pysäyttävän sähköiskun, vastaava tilanne tulisi vielä Eriksenin kohdalla eteen.

Eriksen ei ole tapauksen jälkeen pelannut jalkapalloa muuten kuin itsekseen. Joulukuussa tanskalainen purki sopimuksensa entisen seurajoukkueensa Interin kanssa, sillä Italian terveyssäädökset eivät salli jalkapallon pelaamista ammattilaistasolla sydämentahdistimen kanssa.

Nyt Eriksen on kuitenkin paljastanut aikeensa palata pelikentille mahdollisimman korkealla tasolla.

– Haluan taas pelata jalkapalloa. Sydämeni on testattu kaikin mahdollisin tavoin. Kaikki on hyvin, ja tuntui hyvältä saada lääkäreiltä vihreää valoa, Eriksen kertoi Tanskan yleisradioyhtiö DR:n haastattelussa.

Tavoitteena pelata Qatarin MM-kisoissa

Eriksen on viime aikoina harjoitellut omatoimisesti kasvattajaseuransa Odense Boldklubin harjoituskeskuksessa. Miehen agentin mukaan keskikenttäpelaaja voi jo pian palata joukkueharjoituksiin.

– Hän kävi kaikissa tarkastuksissa juuri ennen joulua, ja tulokset olivat niin hyvät, että odotamme hänen osallistuvan ryhmäharjoitteluun joukkueen kanssa myöhemmin tammikuussa, Martin Schoots kertoi Daily Mailille.

Eriksenin tulevasta seurasta ei ole kuitenkaan vielä tehty päätöstä. Lehtitietojen mukaan ainakin pelaajan entiset seurat Ajax ja Tottenham ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Sekä Hollannissa että Englannissa pelaaminen sydämentahdistimen kanssa on sallittua. Ajaxissa pelaa jo hollantilainen Daley Blind, jolla on samanlainen tahdistin kuin Eriksenillä.

Lisäksi Odense Boldklub on toivottanut Eriksenin takaisin kotiin, jos hän niin haluaa. Seura kuitenkin myönsi, ettei pysty kilpailemaan rahalla suurempia seuroja vastaan, joten pallo on täysin Eriksenin kulmassa.

Paluu pelikentille sydämenpysähdyksen jälkeen saattaa kuulostaa uskaliaalta ja jopa vaaralliselta, mutta Eriksen vakuuttaa, että syytä uran päättämiseen ei ole.

– En tunne oloani lainkaan erilaiseksi. Fyysisesti olen taas kunnossa. Lääkärit ovat testanneet sydämeni kaikin mahdollisin keinoin, ja olen saanut luvan palata kentille.

Tanskan suurimpana tähtenä EM-kisoihin lähtenyt pelaaja on jo asettanut tavoitteet korkealle.

– Tavoitteeni on, että pääsen MM-lopputurnaukseen Qatariin.

– Se (Qatarin MM-kisoissa pelaaminen) on unelmani. Se on asia erikseen, valitaanko minua sinne. Mutta unelmani on tulla takaisin, Eriksen kertoi.

Tanska MM-kisojen potentiaalinen yllättäjä

Tanska varmisti paikkansa Qatarin MM-kisoissa jopa ilman Erikseniä tyrmäävällä tavalla. Kisapaikka ratkesi jo lokakuussa, kaksi ottelua ennen karsintalohkojen päättymistä. Joukkue voitti kahdeksasta ottelustaan kaikki maalierolla 24–0. Ensimmäinen maali karsintojen aikana tehtiin Tanskan verkkoon vasta, kun maa oli jo varmistanut paikkansa Qatarissa.

Viime kesän EM-kisoissa Tanska eteni aina välieriin asti, huolimatta siitä, että joukkueen kisataival alkoi dramaattisimmilla mahdollisella tavalla. Tanskaa voi pitää potentiaalisena yllättäjänä myös tämän vuoden marras-joulukuussa pelattavissa MM-kisoissa.

”Kättäni on pidelty riittävästi”

Eriksen kertoi, ettei pelkää kentille paluuta tippaakaan. Aluksi urheileminen luonnollisesti jännitti, mutta enää tanskalainen ei koe tarvetta pidätellä itseään.

– En ollenkaan. En edes vähän. Olin alkuvaiheessa hyvin varovainen sen suhteen, miten paljon rasitin sydäntäni. Kaiken testaamisen jälkeen tunnen, että kättäni on pidelty riittävästi ja kaikki mahdollinen on käyty läpi. En pelkää, että tuo tapahtuisi uudelleen.

Eriksen myös totesi, että hän haluaa osoittaa ihmisille, että elämä jatkuu. Omalla tekemisellään hän haluaa vaikuttaa myös siihen, etteivät ihmiset pelkäisi saman tapahtuvan uudestaan.

– Haluan ihmisten pääsevät eroon pelosta, että kärsin samasta asiasta uudestaan. Ihmisten ei pitäisi ajatella sellaista.

Yksi Tanskan historian suurimmista tähtipelaajista kuitenkin myönsi, että ihmisten myötätunto on merkinnyt hänelle paljon. Eriksen lähettikin kiitoksensa jokaiselle hänen puolestaan surreelle.

– Ihmiset ovat itkeneet olohuoneissaan, Parken-stadionin katsomossa ja missä tahansa sitten ovatkin itkeneet. He ovat nähneet tilanteen. Nyt voin sanoa heille, että kiitos kyynelistä, minä olen yhä täällä, Eriksen sanoi.