Kuva: Izuddin Helmi Adnan / Unsplash
Fifan pienimmän maanosaliiton, Oseanian, kaksi alkulohkoa MM-karsintoihin on nyt arvottu. Karsinnat pelataan turnausmuotoisesti yhteen putkeen maaliskuussa 2022.
MM-karsinnat pelataan turnausmuotoisesti
Oseanian MM-karsintalohkot arvottiin maanantaina Zürichissä. Kahdeksan maata jaettiin kahteen neljän joukkueen alkulohkoon. Lohkovaiheessa maat kohtaavat oman lohkonsa joukkueet kertaalleen, minkä jälkeen kummankin lohkon kaksi parasta etenee karsintojen välieriin. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa, joka ratkaisee karsintojen voittajan.
Oseanian MM-karsinnat pelataan turnausmuotoisesti yhdellä kertaa. Sekä lohkovaihe että pudotuspelit tullaan pelaamaan kokonaisuudessaan maaliskuussa 2022. Alkulohkot pyörähtävät käyntiin 14.3., ja finaali pelataan 30.3. Kaikki ottelut pelataan Qatarissa, joka on myös vuoden 2022 MM-kisojen isäntämaa.
Ennen karsintaturnauksen alkua Tonga ja Cookinsaaret pelaavat keskenään yksiosaisen esikarsinnan, joka määrittää sen, kumpi maista osallistuu lopulliseen MM-karsintaan. Tonga ja Cookinsaaret ovat kaksi heikoimman ranking-sijoituksen omaavaa maata Oseaniassa.
Oseanian MM-karsintojen alkulohkot
Lohko A:
Salomonsaaret
Tahiti
Vanuatu
Tonga tai Cookinsaaret
Lohko B:
Uusi-Seelanti
Uusi-Kaledonia
Fidži
Papua-Uusi-Guinea
Oseanian MM-karsintojen voittaja joutuu vielä jatkokarsintaan
Oseanian sisäisten MM-karsintojen voittaminen ei kuitenkaan takaa automaattista paikkaa Qatarin MM-kisoissa. Fifan pienimmälle jäsenmaanosalle on nimittäin tarjolla vain yksi ehdollinen paikka. Oseanian voittaja kohtaa maanosien välisissä MM-jatkokarsinnoissa Concacafin, eli Pohjois-, Väli- ja Keski-Amerikan, edustajan.
Maanosien välisiin jatkokarsintoihin etenee Oseanian MM-karsintojen voittaja, Concacafin MM-karsintojen neljänneksi tullut joukkue, Conmebolin, eli Etelä-Amerikan maanosaliiton, MM-karsintojen vitonen ja Aasian MM-jatkokarsinnat voittanut joukkue.
Neljä joukkuetta arvotaan kahteen ottelupariin, joiden voittajat pääsevät Qatarin MM-kisoihin. Tällä kertaa Oseanian ja Concacafin sekä Aasian ja Conmebolin edustajat arvottiin vastakkain.
Normaalisti maanosien väliset jatkokarsinnat pelataan kaksiosaisina ottelupareina, joissa kumpikin maa pelaa yhden ottelun kotonaan. Ensi vuonna ottelut pelataan kuitenkin yksiosaisina Qatarissa. Maanosien väliset MM-jatkokarsinnat pelataan 13. ja 14. kesäkuuta.
Maanosien välisissä jatkokarsinnoissa jaettavat kisapaikat ovat yleensä viimeiset kaksi paikkaa jalkapallon MM-kisoihin.
Australia ei ole mukana Oseanian MM-karsinnoissa
Oseanian historiallisesti menestynein joukkue, Australia, ei ole enää mukana maanosan MM-karsinnoissa. Vuodesta toiseen MM-karsintoja dominoinut Socceroos siirtyi vuonna 2007 Aasian maanosaliiton alle, ja osallistuu nyt Aasian MM-karsintoihin.
Muutos tehtiin, jotta Australia saisi pelata useammin omantasoisiaan vastustajia vastaan. Maan jalkapalloliiton päättäjät kokivat, ettei osallistuminen Oseanian sisäisiin kilpailuihin kehittänyt joukkuetta riittävästi, jotta se voisi aidosti haaveilla pärjäämisestä MM-kisoissa.
Australia on tällä hetkellä Aasian MM-karsintojen B-lohkon kolmantena 11 pisteellä. Saudi-Arabia johtaa lohkoa 16 pisteellä ja Japani on toisena 12 pisteellä. Jokaisella maalla on vielä neljä ottelua pelaamatta. Lohkon kaksi parasta selviää MM-kisoihin. Lohkokolmonen taas pelaa A-lohkon kolmanneksi tullutta vastaan yksiosaisen playoff-ottelun, jonka voittaja jatkaa Aasian edustajana maanosien välisiin jatkokarsintoihin.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti