Kuva: Wallpaperflare.com
Huuhkajien MM-karsinnat jatkuvat lauantaina Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. Tiistaina on vuorossa lohkovaiheen päätösottelu, kun maailmanmestari Ranska saapuu Olympiastadionille.
Suomi valmistautuu Roomassa koko joukkueen voimin tärkeisiin kamppailuihin. Teemu Pukki on myös luonnollisesti ryhmän mukana ja hän kertoi tunnelmistaan ennen lohkovaiheen päättäviä otteluita.
– Todella hyvät fiilikset olla taas jätkien mukana täällä ja kaksi todella tärkeää peliä edessä, niin en malta odottaa, että pelit jo tulisivat, hyökkääjä kertoo.
Lohkon tilanne on vielä täysin auki, mutta jatkopaikkaa ajatellen Huuhkajien on pakko ottaa pisteitä tulevista kamppailuista. Suomi on lohkon kolmantena 8 pisteellä. Edellä ovat ottelun enemmän pelannut Ukraina, jolla on 9 pistettä, sekä lohkoa 12 pisteellä johtava Ranska. Bosnia ja Hertsegovinalla on 7 pistettä. Lohkokakkoset etenevät jatkokarsintoihin, joten Huuhkajilla on vielä toivoa selviytyä ensi vuoden MM-kisoihin.
– Tottakai haluamme vähintään sen lohkon kakkospaikan hakea. Ranska vaikuttaa jo suhteellisen selvältä lohkovoittajalta, mutta niihin jatkokarsintapeleihin on kova halu koko joukkueella. Se vaatii hyviä tuloksia, käytännössä Bosnia, ei nyt ole pakko voittaa, mutta lähellä pakkovoittoa ja sen lisäksi myös Ranskalta pitäisi saada pisteitä, jos haluamme varmistaa sen kakkospaikan. Todella tiukat ja kovat ottelut tiedossa, mutta kyllä me lähdemme siitä, että tavoitteena on sen kakkospaikan hakeminen, mies jatkaa.
Huuhkajien ykköspyssyn tehoja tarvitaan tulevissa otteluissa
Pukki teki Huuhkajien edellisessä ottelussa Kazakstania vastaan kaksi maalia, jotka nostivat hänet Suomen kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi ohi Jari Litmasen. Pukilla on nyt kasassa 33 maalia 98 A-maaottelussa. Mies oli luonnollisesti iloinen noustuaan maalintekijätilaston piikkipaikalle.
– Todella suuri kunnia saada se ykköspaikka itselleni. Ja vielä ’’Litiltä ’’, joka on suurin suomalainen futissankari. Se on iso juttu ja varsinkin se, miten nämä viimeiset vuodet ovat maajoukkueessa menneet. Joskus silloin aiemmin ei osannut ja uskaltanut unelmoida, että se olisi ikinä edes mahdollista itselleni.
Norwich-kärjen tehoja tarvitaan toden teolla tulevissa karsintaotteluissa, että jatkokarsintapaikka olisi mahdollinen. Myös siitä täytyy uskaltaa unelmoida. Niin Pukin, kuin myös jokaisen Huuhkaja-kannattajan.
Lähde: Palloliitto
Jätä kommentti