Expekt

Kuva: Bildbyrån

Olympiastadionin yleisöennätys menee rikki lauantaina, kun Huuhkajat kohtaa kotipelissä Ukrainan.

Jalkapallo, samoin kuin lähes kaikki muutkin urheilulajit, on viime vuosina kärsinyt yleisökadosta. Syynä tähän on tietenkin ollut maailmanlaajuinen COVID-19-pandemia. Yleisöön ei maailmanlaajuisesti ole otettu kovinkaan paljon ihmisiä, vaan välillä on pelattu jopa tyhjille lehtereille.

Nyt tilanne pandemian osalta on kuitenkin helpottanut, ja Suomenkin koronarajoitukset antavat myöten aiempaa suuremmille yleisömäärille.

Suomen MM-karsintaotteluun Ukrainaa vastaan on myyty jo liki 29 000 lippua, mikä on uusi ennätys uudistetulle Olympiastadionille. Viimeksi Huuhkajien otteita seurasi livenä yhtä paljon ihmisiä vuoden 2013 Espanja-kohtaamisen aikaan, jolloin stadionille pakkautui peräti 37 500 jalkapallonjanoista katsojaa. Tämä oli tosin niin kauan ennen Rivelutionia ja suomifutiksen kulta-aikaa, että oletettavasti iso osa yleisöstä oli tullut katsomaan ennen kaikkea silloista hallitsevaa Euroopan- ja maailmanmestaria Espanjaa. Ottelu muuten päättyi tuolloin 0–2 Espanjan hyväksi.

Suuri yleisömäärä voi lauantaisen pelin laadun kannalta nousta arvoon arvaamattomaan. Kotikenttäetu on jalkapallossa tunnetusti olemassa oleva asia, ja moni katsojista pääsee nyt ensimmäistä kertaa näyttämään arvostustaan EM-kisoissakin futisviihdettä tarjonneelle kotijoukkueelle.

Viime maaliskuussa Suomen ja Ukrainan kohtaaminen Kiovan olympiastadionilla päättyi pistejakoon tilanteessa 1–1. Kenties kotiyleisön tuki siivittää Huuhkajat tällä kertaa tätäkin parempaan tulokseen Helsingin illassa?

Alkuvihellys Suomi–Ukraina-ottelulle kuullaan lauantaina kello 19.00. Tiistaina puolestaan vastaan asettuu Nur-Sultanissa vieraspelissä Kazakstan kello 17.00.