Vuonna 2019 pelattiin historian kahdeksannet jalkapallon naisten MM-kisat. Turnaus järjestettiin Ranskassa FIFA:n vuonna 2015 syntyneen päätöksen mukaisesti ja se pelattiin 7. kesäkuuta – 7. heinäkuuta välisenä aikana. MM-kisoissa pelattiin 52 ottelua yhdeksällä eri stadionilla yhtä monessa kaupungissa, ja turnaus sai ennennäkemätöntä huomiota mediassa.
Nämä maat ylsivät mitaleille vuoden 2019 MM-kisoissa
Kultaa: USA
Hopeaa: Hollanti
Pronssia: Ruotsi
Karsinnat vuoden 2019 MM-kisoihin
Vuoden 2019 MM-karsinnat käynnistyivät jo vuonna 2017 sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Huhtikuusta 2017 marraskuuhun 2018 kestäneet Euroopan karsinnat alkoivat kahdella lohkovaiheella. Suurin osa mukana olleista joukkueista pääsi toiselle kierrokselle, joka pelattiin syyskuun 2017 ja syyskuun 2018 välisenä aikana. Näistä lohkoista seitsemän lohkovoittajaa pääsi suoraan MM-kisoihin, kun taas neljä parasta lohkokakkosta jatkoi playoffeihin pelaamaan viimeisestä Euroopan MM-kisapaikasta. Suomi otti tuttuun tapaan osaa karsintoihin, muttei selviytynyt lopputurnaukseen.
Suomen joukkue vuoden 2019 MM-karsinnoissa
Maalivahdit: Tinja-Riikka Korpela, Minna Meriluoto, Paula Myllyoja
Puolustajat: Tiia Peltonen, Anna Westerlund, Natalia Kuikka, Tuija Hyyrynen, Emma Koivisto, Anna Auvinen, Katarina Naumanen, Mimmi Nurmela
Keskikenttäpelaajat: Nora Heroum, Juliette Kemppi, Olga Ahtinen, Adelina Engman, Eveliina Summanen, Linda Nyman, Ria Öling, Iina Salmi, Julia Tunturi
Hyökkääjät: Linda Sallström, Tia Hälinen, Kaisa Collin, Heidi Kollanen, Jenny Danielsson, Sanni Franssi
Alla olevat maat pääsivät maailmanmestaruuskilpailuihin jokaisesta maanosasta
Eurooppa: Englanti, Saksa, Italia, Hollanti, Norja, Skotlanti, Espanja ja Ruotsi
Aasia: Kiina, Thaimaa, Australia, Japani ja Etelä-Korea
Afrikka: Kamerun, Nigeria ja Etelä-Afrikka
Pohjois- ja Keski-Amerikka: Kanada, Jamaika ja Yhdysvallat
Etelä-Amerikka: Brasilia, Chile ja Argentiina
Oseania: Uusi-Seelanti
Lohkovaihe vuoden 2019 MM-kisoissa
Vuoden 2019 MM-kisojen lohkovaihe pelattiin 7.- 20. kesäkuuta. Osallistuvat 24 maata jaettiin kuuteen neljän joukkueen lohkoon. Lohkojen sisällä kaikkien joukkueiden oli pelattava toisiaan vastaan kerran, jonka jälkeen kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsivät jatkoon yhdessä neljän parhaan lohkokolmosen kanssa.
Lohko A
Ranska
Norja
Nigeria
Etelä-Korea
Lohko B
Saksa
Espanja
Kiina
Etelä-Afrikka
Lohko C
Italia
Australia
Brasilia
Jamaika
Grupp D
Englanti
Japani
Argentiina
Skotlanti
Grupp E
Hollanti
Kanada
Kamerun
Uusi-Seelanti
Grupp F
USA
Ruotsi
Chile
Thaimaa
Pudotuspelit vuoden 2019 MM-kisoissa
Jatkopeleihin selviytyi 16 maata, jotka kohtasivat toisensa 22. kesäkuuta – 7. heinäkuuta pelatuissa neljännesvälierissä. Tässä vaiheessa joukkueiden määrä puolittui ja useat lajin suurmaat joutuivat palaamaan kotiin tyhjin käsin. Puolivälierät pelattiin 27. – 29. kesäkuuta välisenä aikana. Ennakkosuosikit pitivät puolivälierissä pintansa ja lopulta välieriin etenivät Englanti, USA, Hollanti sekä Ruotsi. USA kukisti omassa parissaan Englannin ja marssi odotusten mukaisesti finaaliin. Hollanti kaatoi Ruotsin jatkoajalla ja pääsi näin ollen haastamaan Yhdysvaltojen joukkueen. Hollannin oli lopulta tyytyminen hopeaan USA:n napattua kultamitalit 2-0 voiton turvin. Ruotsi pääsi niin ikään mitalien makuun kukistettuaan Englannin pronssiottelussa
USA:n joukkue vuoden 2019 MM-kisoissa
Tässä listattuna USA:n joukkueen pelaajat, jotka pääsivät juhlimaan kultaa vuoden 2019 MM-kisojen päätteeksi.
Pelipaikka | Nr | Nimi | Seurajoukkue |
---|---|---|---|
Maalivahti | 1 | Alyssa Naeher | Chicago Red Stars |
Maalivahti | 18 | Ashlyn Harris | Orlando Pride |
Maalivahti | 21 | Adrianna Franch | Portland Thorns |
Puolustaja | 4 | Becky Sauerbrunn | Utah Royals |
Puolustaja | 5 | Kelley O’Hara | Utah Royals Courage |
Puolustaja | 11 | Ali Krieger | Orlando Pride |
Puolustaja | 12 | Tierna Davidson | Chicago Red Stars |
Puolustaja | 14 | Emily Sonnett | Portland Thorns |
Puolustaja | 19 | Crystal Dunn | North Carolina Courage |
Keskikenttäpelaaja | 3 | Sam Mewis | North Carolina Courage |
Keskikenttäpelaaja | 6 | Morgan Brian | Chicago Red Stars |
Keskikenttäpelaaja | 8 | Julie Ertz | Chicago Red Stars |
Keskikenttäpelaaja | 9 | Lindsey Horan | Portland Thorns |
Keskikenttäpelaaja | 16 | Rose Lavelle | Washington Spirit |
Keskikenttäpelaaja | 20 | Allie Long | Reign FC |
Hyökkääjä | 2 | Mallory Pugh | Washington Spirit |
Hyökkääjä | 10 | Carli Lloyd | Sky Blue FC |
Hyökkääjä | 13 | Alex Morgan | Orlando Pride |
Hyökkääjä | 15 | Megan Rapinoe | Reign FC |
Hyökkääjä | 17 | Tobin Heath | Portland Thorns |
Hyökkääjä | 22 | Jessica McDonald | North Carolina Courage |
Hyökkääjä | 23 | Christen Press | Utah Royals |