Tältä sivulta löydät kaikki tiedot vuoden 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen Euroopan karsinnoista. Yhteensä 13 Euroopan maata voi saada paikan Qatarin MM-kisoista. MM-karsinnat ovat alkaneet alkuvuodesta 2021 ja ne pelataan sekä lohkovaiheen että pudotuspelien muodossa.

Euroopassa 55 jalkapallomaajoukkuetta kamppailee karsintaotteluissa pyrkien saavuttamaan lopulta paikan jalkapallon MM-kisojen lopputurnaukseen.

🌍 Näin eurooppalaiset joukkueet pääsevät MM-kisoihin

Maaliskuun ja marraskuun 2021 välisenä aikana pelattavaan lohkovaiheeseen joukkueet on arvottu kymmeneen eri karsintalohkoon, joissa kussakin on viisi tai kuusi maajoukkuetta. Kunkin lohkon kaikki joukkueet kohtaavat toisensa sekä koti- että vieraskentällä lohkovaiheen aikana.

Kun kaikki joukkueet ovat pelanneet 8 tai 10 otteluaan, lohkovoittajat pääsevät suoraan jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin.

Kymmenen karsintalohkon toiselle sijalle sijoittunutta joukkuetta jatkaa puolestaan ​​pudotuspeleihin, joihin liittyy myös kaksi Kansojen liigan parasta maajoukkuetta. Näistä pudotuspeleistä on tarjolla MM-kisapaikka kolmelle parhaalle joukkueelle.

🇫🇮 Suomen karsintaottelut kohti 2022 MM-kisoja

Huuhkajat pelaavat karsintalohkossa D ja kohtaavat Bosnia-Hertsegovinan, Ukrainan, Kazakstanin ja Ranskan.

Sivustoltamme, joka käsittelee tarkemmin Suomen karsintaotteluita, löydät lisätietoa lohkosta ja Suomen joukkueen aiemmasta MM-karsintamenestyksestä.

Lohkot Jalkapallon MM-karsinnat

Lohko A

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Serbia
8
6
2
0
18 - 9
20
2
Portugali
8
5
2
1
17 - 6
17
3
Irlanti
8
2
3
3
11 - 8
9
4
Luxembourg
8
3
0
5
8 - 18
9
5
Azerbaijan
8
0
1
7
5 - 18
1

Lohko B

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Espanja
8
6
1
1
15 - 5
19
2
Ruotsi
8
5
0
3
12 - 6
15
3
Kreikka
8
2
4
2
8 - 8
10
4
Georgia
8
2
1
5
6 - 12
7
5
Kosovo
8
1
2
5
5 - 15
5

Lohko C

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Sveitsi
8
5
3
0
15 - 2
18
2
Italia
8
4
4
0
13 - 2
16
3
Pohjois-Irlanti
8
2
3
3
6 - 7
9
4
Bulgaria
8
2
2
4
6 - 14
8
5
Liettua
8
1
0
7
4 - 19
3

Lohko D

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Ranska
8
5
3
0
18 - 3
18
2
Ukraina
8
2
6
0
11 - 8
12
3
Suomi
8
3
2
3
10 - 10
11
4
Bosnia ja Hertsegovina
8
1
4
3
9 - 12
7
5
Kazakstan
8
0
3
5
5 - 20
3

Lohko E

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Belgia
8
6
2
0
25 - 6
20
2
Wales
8
4
3
1
14 - 9
15
3
Tšekki
8
4
2
2
14 - 9
14
4
Eesti
8
1
1
6
9 - 21
4
5
Valko-Venäjä
8
1
0
7
7 - 24
3

Lohko F

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Tanska
10
9
0
1
30 - 3
27
2
Skotlanti
10
7
2
1
17 - 7
23
3
Israel
10
5
1
4
23 - 21
16
4
Itävalta
10
5
1
4
19 - 17
16
5
Färsaaret
10
1
1
8
7 - 23
4
6
Moldova
10
0
1
9
5 - 30
1

Lohko G

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Hollanti
10
7
2
1
33 - 8
23
2
Turkki
10
6
3
1
27 - 16
21
3
Norja
10
5
3
2
15 - 8
18
4
Montenegro
10
3
3
4
14 - 15
12
5
Latvia
10
2
3
5
11 - 14
9
6
Gibraltar
10
0
0
10
4 - 43
0

Lohko H

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Kroatia
10
7
2
1
21 - 4
23
2
Venäjä
10
7
1
2
19 - 6
22
3
Slovakia
10
3
5
2
17 - 10
14
4
Slovenia
10
4
2
4
13 - 12
14
5
Kypros
10
1
2
7
4 - 21
5
6
Malta
10
1
2
7
9 - 30
5

Lohko I

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Englanti
10
8
2
0
39 - 3
26
2
Puola
10
6
2
2
30 - 11
20
3
Albania
10
6
0
4
12 - 12
18
4
Unkari
10
5
2
3
19 - 13
17
5
Andorra
10
2
0
8
8 - 24
6
6
San Marino
10
0
0
10
1 - 46
0

Lohko J

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Saksa
10
9
0
1
36 - 4
27
2
Pohjois-Makedonia
10
5
3
2
23 - 11
18
3
Romania
10
5
2
3
13 - 8
17
4
Armenia
10
3
3
4
9 - 20
12
5
Islanti
10
2
3
5
12 - 18
9
6
Liechtenstein
10
0
1
9
2 - 34
1

📆 Päivämäärät ja peliaikataulu vuoden 2021 MM-karsinnoissa

Karsinnat pelataan neljässä jaksossa, joissa joukkueet pelaavat yhdestä kolmeen ottelua per jakso. Alun perin karsintaotteluita suunniteltiin myös kesäkuulle, mutta EM-kisojen alkaessa, näitä otteluita on siirretty muihin jaksoihin.

Tässä ovat päivämäärät Euroopan MM-karsintojen pelijaksoille:

  • 24 – 31. maaliskuuta 2021
  • 1 – 8. syyskuuta 2021
  • 8 – 12. lokakuuta 2021
  • 11 – 16. marraskuuta 2021

Otteluohjelma Jalkapallon MM-karsinnat

Skotlanti - Ukraina

Tulokset Jalkapallon MM-karsinnat

Wales
1 - 0
Ukraina
Skotlanti
1 - 3
Ukraina
Puola
2 - 0
Ruotsi
Portugali
2 - 0
Pohjois-Makedonia
Venäjä
0 - 0
Puola
Wales
2 - 1
Itävalta
Ruotsi
1 - 0
Tšekki
Italia
0 - 1
Pohjois-Makedonia
Portugali
3 - 1
Turkki
Bosnia ja Hertsegovina
0 - 2
Ukraina
Suomi
0 - 2
Ranska
Tšekki
2 - 0
Eesti
Wales
1 - 1
Belgia
Gibraltar
1 - 3
Latvia
Montenegro
1 - 2
Turkki
Hollanti
2 - 0
Norja
Pohjois-Irlanti
0 - 0
Italia
Sveitsi
4 - 0
Bulgaria
Itävalta
4 - 1
Moldova
Israel
3 - 2
Färsaaret
Skotlanti
2 - 0
Tanska
Albania
1 - 0
Andorra
Puola
1 - 2
Unkari
San Marino
0 - 10
Englanti
Kroatia
1 - 0
Venäjä
Malta
0 - 6
Slovakia
Slovenia
2 - 1
Kypros
Armenia
1 - 4
Saksa
Liechtenstein
0 - 2
Romania
Pohjois-Makedonia
3 - 1
Islanti
Portugali
1 - 2
Serbia
Luxembourg
0 - 3
Irlanti
Kreikka
1 - 1
Kosovo
Espanja
1 - 0
Ruotsi
Bosnia ja Hertsegovina
1 - 3
Suomi
Norja
0 - 0
Latvia
Turkki
6 - 0
Gibraltar
Ranska
8 - 0
Kazakstan
Belgia
3 - 1
Eesti
Wales
5 - 1
Valko-Venäjä
Montenegro
2 - 2
Hollanti
Moldova
0 - 2
Skotlanti
Italia
1 - 1
Sveitsi
Pohjois-Irlanti
1 - 0
Liettua
Itävalta
4 - 2
Israel
Tanska
3 - 1
Färsaaret
Andorra
1 - 4
Puola
Englanti
5 - 0
Albania
Unkari
4 - 0
San Marino
Azerbaijan
1 - 3
Luxembourg
Georgia
2 - 0
Ruotsi
Venäjä
6 - 0
Kypros
Armenia
0 - 5
Pohjois-Makedonia
Irlanti
0 - 0
Portugali
Kreikka
0 - 1
Espanja
Malta
1 - 7
Kroatia
Slovakia
2 - 2
Slovenia
Saksa
9 - 0
Liechtenstein
Romania
0 - 0
Islanti
Kazakstan
0 - 2
Suomi
Portugali
5 - 0
Luxembourg
Serbia
3 - 1
Azerbaijan
Kosovo
1 - 2
Georgia
Ruotsi
2 - 0
Kreikka
Bulgaria
2 - 1
Pohjois-Irlanti
Liettua
0 - 4
Sveitsi
Ukraina
1 - 1
Bosnia ja Hertsegovina
Tanska
1 - 0
Itävalta
Färsaaret
0 - 1
Skotlanti
Israel
2 - 1
Moldova
Albania
0 - 1
Puola
Englanti
1 - 1
Unkari
San Marino
0 - 3
Andorra
Kypros
2 - 2
Malta
Valko-Venäjä
0 - 2
Tšekki
Eesti
0 - 1
Wales
Latvia
1 - 2
Turkki
Hollanti
6 - 0
Gibraltar
Norja
2 - 0
Montenegro
Kroatia
2 - 2
Slovakia
Slovenia
1 - 2
Venäjä
Islanti
4 - 0
Liechtenstein
Pohjois-Makedonia
0 - 4
Saksa
Romania
1 - 0
Armenia
Liettua
3 - 1
Bulgaria
Kazakstan
0 - 2
Bosnia ja Hertsegovina
Azerbaijan
0 - 3
Irlanti
Georgia
0 - 2
Kreikka
Ruotsi
3 - 0
Kosovo
Suomi
1 - 2
Ukraina
Skotlanti
3 - 2
Israel
Luxembourg
0 - 1
Serbia
Sveitsi
2 - 0
Pohjois-Irlanti
Färsaaret
0 - 2
Itävalta
Moldova
0 - 4
Tanska
Andorra
0 - 5
Englanti
Unkari
0 - 1
Albania
Puola
5 - 0
San Marino
Tšekki
2 - 2
Wales
Eesti
2 - 0
Valko-Venäjä
Latvia
0 - 1
Hollanti
Gibraltar
0 - 3
Montenegro
Turkki
1 - 1
Norja
Kypros
0 - 3
Kroatia
Malta
0 - 4
Slovenia
Venäjä
1 - 0
Slovakia
Saksa
2 - 1
Romania
Islanti
1 - 1
Armenia
Liechtenstein
0 - 4
Pohjois-Makedonia
Armenia
1 - 1
Liechtenstein
Kreikka
2 - 1
Ruotsi
Kosovo
0 - 2
Espanja
Italia
5 - 0
Liettua
Pohjois-Irlanti
0 - 0
Sveitsi
Valko-Venäjä
0 - 1
Belgia
Wales
0 - 0
Eesti
Albania
5 - 0
San Marino
Unkari
2 - 1
Andorra
Puola
1 - 1
Englanti
Islanti
0 - 4
Saksa
Pohjois-Makedonia
0 - 0
Romania
Azerbaijan
0 - 3
Portugali
Irlanti
1 - 1
Serbia
Bosnia ja Hertsegovina
2 - 2
Kazakstan
Ranska
2 - 0
Suomi
Itävalta
0 - 1
Skotlanti
Tanska
5 - 0
Israel
Färsaaret
2 - 1
Moldova
Montenegro
0 - 0
Latvia
Hollanti
6 - 1
Turkki
Norja
5 - 1
Gibraltar
Kroatia
3 - 0
Slovenia
Venäjä
2 - 0
Malta
Slovakia
2 - 0
Kypros
Valko-Venäjä
2 - 3
Wales
Bulgaria
1 - 0
Liettua
Albania
1 - 0
Unkari
Englanti
4 - 0
Andorra
Islanti
2 - 2
Pohjois-Makedonia
Kosovo
1 - 1
Kreikka
Espanja
4 - 0
Georgia
Sveitsi
0 - 0
Italia
Belgia
3 - 0
Tšekki
San Marino
1 - 7
Puola
Saksa
6 - 0
Armenia
Romania
2 - 0
Liechtenstein
Suomi
1 - 0
Kazakstan
Irlanti
1 - 1
Azerbaijan
Serbia
4 - 1
Luxembourg
Latvia
0 - 2
Norja
Kypros
0 - 2
Venäjä
Slovenia
1 - 0
Malta
Ukraina
1 - 1
Ranska
Färsaaret
0 - 1
Tanska
Israel
5 - 2
Itävalta
Skotlanti
1 - 0
Moldova
Gibraltar
0 - 3
Turkki
Hollanti
4 - 0
Montenegro
Slovakia
0 - 1
Kroatia
Georgia
0 - 1
Kosovo
Ruotsi
2 - 1
Espanja
Italia
1 - 1
Bulgaria
Liettua
1 - 4
Pohjois-Irlanti
Tšekki
1 - 0
Valko-Venäjä
Eesti
2 - 5
Belgia
Andorra
2 - 0
San Marino
Unkari
0 - 4
Englanti
Puola
4 - 1
Albania
Islanti
0 - 2
Romania
Liechtenstein
0 - 2
Saksa
Pohjois-Makedonia
0 - 0
Armenia
Kazakstan
2 - 2
Ukraina
Luxembourg
2 - 1
Azerbaijan
Portugali
2 - 1
Irlanti
Ranska
1 - 1
Bosnia ja Hertsegovina
Tanska
2 - 0
Skotlanti
Färsaaret
0 - 4
Israel
Moldova
0 - 2
Itävalta
Latvia
3 - 1
Gibraltar
Norja
1 - 1
Hollanti
Turkki
2 - 2
Montenegro
Malta
3 - 0
Kypros
Venäjä
0 - 0
Kroatia
Slovenia
1 - 1
Slovakia
Armenia
3 - 2
Romania
Kreikka
1 - 1
Georgia
Espanja
3 - 1
Kosovo
Liettua
0 - 2
Italia
Pohjois-Irlanti
0 - 0
Bulgaria
Bosnia ja Hertsegovina
0 - 1
Ranska
Ukraina
1 - 1
Kazakstan
Itävalta
0 - 4
Tanska
Moldova
1 - 4
Israel
Skotlanti
4 - 0
Färsaaret
Andorra
1 - 4
Unkari
Englanti
2 - 1
Puola
San Marino
0 - 2
Albania
Saksa
1 - 2
Pohjois-Makedonia
Liechtenstein
1 - 4
Islanti
Azerbaijan
1 - 2
Serbia
Kypros
1 - 0
Slovenia
Luxembourg
1 - 3
Portugali
Belgia
8 - 0
Valko-Venäjä
Wales
1 - 0
Tšekki
Gibraltar
0 - 7
Hollanti
Montenegro
0 - 1
Norja
Turkki
3 - 3
Latvia
Kroatia
3 - 0
Malta
Slovakia
2 - 1
Venäjä
Kazakstan
0 - 2
Ranska
Georgia
1 - 2
Espanja
Tanska
8 - 0
Moldova
Albania
0 - 2
Englanti
Armenia
2 - 0
Islanti
Kosovo
0 - 3
Ruotsi
Bulgaria
0 - 2
Italia
Sveitsi
1 - 0
Liettua
Ukraina
1 - 1
Suomi
Itävalta
3 - 1
Färsaaret
Israel
1 - 1
Skotlanti
Puola
3 - 0
Andorra
San Marino
0 - 3
Unkari
Pohjois-Makedonia
5 - 0
Liechtenstein
Romania
0 - 1
Saksa
Montenegro
4 - 1
Gibraltar
Venäjä
2 - 1
Slovenia
Valko-Venäjä
4 - 2
Eesti
Norja
0 - 3
Turkki
Hollanti
2 - 0
Latvia
Kroatia
1 - 0
Kypros
Serbia
2 - 2
Portugali
Irlanti
0 - 1
Luxembourg
Tšekki
1 - 1
Belgia
Slovakia
2 - 2
Malta
Bulgaria
1 - 3
Sveitsi
Israel
0 - 2
Tanska
Espanja
1 - 1
Kreikka
Ruotsi
1 - 0
Georgia
Italia
2 - 0
Pohjois-Irlanti
Moldova
1 - 1
Färsaaret
Skotlanti
2 - 2
Itävalta
Andorra
0 - 1
Albania
Englanti
5 - 0
San Marino
Unkari
3 - 3
Puola
Saksa
3 - 0
Islanti
Liechtenstein
0 - 1
Armenia
Romania
3 - 2
Pohjois-Makedonia
Turkki
4 - 2
Hollanti
Portugali
1 - 0
Azerbaijan
Serbia
3 - 2
Irlanti
Suomi
2 - 2
Bosnia ja Hertsegovina
Ranska
1 - 1
Ukraina
Eesti
2 - 6
Tšekki
Belgia
3 - 1
Wales
Gibraltar
0 - 3
Norja
Latvia
1 - 2
Montenegro
Kypros
0 - 0
Slovakia
Malta
1 - 3
Venäjä
Slovenia
1 - 0
Kroatia

⭐ Aikaisemmat Euroopan MM-karsinnat

Monien vuosien ajan Euroopalla on ollut etuoikeus saada muita maanosia suurempi määrä pelipaikkoja jalkapallon MM-kisoihin. Syynä tähän on Euroopan maajoukkueiden ylläpitämä korkeampi taso verrattuna muihin. Ensimmäisen maailmamestariuskilpailun karsinta pelattiin hieman ennen lopputurnausta vuonna 1934 ja tämän jälkeen jopa 12 lopputurnauspaikkaa yhteensä 16 paikasta annettiin eurooppalaisille joukkueille. Alla luetellaan eurooppalaiset joukkueet, jotka ovat onnistuneet pääsemään MM-kisoihin aiemmista MM-karsinnoista.

Vuoden 1934 MM-kisat Italiassa – 12 paikkaa

Ruotsi, Espanja, Italia, Unkari, Tšekkoslovakia, Romania, Alankomaat ja Saksa voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovaiheeseen osallistuivat myös Itävalta, Sveitsi, Belgia ja Ranska.

Vuoden 1938 MM-kisat Ranskassa – 11 + 1 paikkaa

Saksa, Norja, Puola, Romania, Sveitsi, Unkari, Tšekkoslovakia, Itävalta ja Alankomaat voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovaiheessa mukana olleet Ruotsi ja Belgia saivat myös paikan lopputurnauksesta. Ranska sai kisojen järjestäjänä automaattisesti paikan lopputurnaukseen.

Vuoden 1950 MM-kisat Brasiliassa – 7 paikkaa

Englanti, Turkki, Jugoslavia, Sveitsi, Ruotsi ja Espanja voittivat karsintalohkonsa ja menivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovoittajien lisäksi lohkossaan toiseksi jäänyt Skotlanti pääsi myös lopputurnaukseen.

Vuoden 1954 MM-kisat Sveitsissä – 11 + 1 paikkaa

Länsi-Saksa, Belgia, Englanti, Ranska, Itävalta, Unkari, Tšekkoslovakia, Italia ja Jugoslavia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovoittajien lisäksi lohkossaan toiseksi jäänyt Skotlanti pääsi myös lopputurnaukseen. Sveitsi sai järjestäjämaana automaattisesti paikan lopputurnauksesta. Viimeinen paikka meni Turkkiin, joka arvonnan kautta otti viimeisen kisapaikan ennen Espanjaa.

Vuoden 1958 MM-kisat Ruotsissa – 9 + 2 paikkaa

Englanti, Ranska, Unkari, Tšekkoslovakia, Itävalta, Neuvostoliitto, Jugoslavia, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Ruotsi sai järjestäjämaan ominaisuudessa pelipaikan automaattisesti ja samoin hallitseva mestari Länsi-Saksa sai suoraan kisapaikan ilman karsintoja.

Vuoden 1962 MM-kisat Chilessä – 8 + 0,5 + 0,5 paikkaa

Sveitsi, Bulgaria, Länsi-Saksa, Unkari, Neuvostoliitto, Englanti, Italia ja Tšekkoslovakia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Espanja ja Jugoslavia puolestaan ​​osallistuivat mannertenvälisiin pudotuspeleihin, joissa molemmat joukkueet voittivat vastustajansa ja pääsivät siten MM-kisojen lopputurnaukseen.

Vuoden 1966 MM-kisat Englannissa – 9 + 1 paikkaa

Länsi-Saksa, Ranska, Portugali, Sveitsi, Unkari, Neuvostoliitto ja Italia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Belgia ja Bulgaria sekä Espanja ja Irlanti päätyivät tasapisteisiin lohkoissaan, joten pudotuspelien avulla ratkaistiin, ketkä saisivat kaksi viimeistä MM-paikkaa. Näiden otteluiden voittajina selvisivät Espanja ja Bulgaria. Englanti sai järjestäjämaana suoraan paikan lopputurnauksesta.

Vuoden 1970 MM-kisat Meksikossa – 8 + 1 paikkaa

Romania, Tšekkoslovakia, Italia, Neuvostoliitto, Ruotsi, Belgia, Länsi-Saksa ja Bulgaria voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Englanti hallitsevana mestarina sai lopputurnauspaikan ilman karsintoja.

Vuoden 1974 MM-kisat Länsi-Saksassa – 8,5 + 1 sijaa

Italia, Alankomaat, Itä-Saksa, Puola, Bulgaria ja Skotlanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Ruotsi ja Itävalta sekä Espanja ja Jugoslavia päätyivät tasapisteisiin omissa lohkoissaan, joten pudotuspelien avulla ratkaistiin, ketkä saisivat kaksi viimeistä MM-paikkaa. Näiden otteluiden voittajina selvisivät lopulta Ruotsi ja Jugoslavia. Neuvostoliitto voitti myös lohkonsa, mutta joutui silti mannertenvälisiin pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä joukkue kuvitteli pelien olevan läpihuutojuttu, mikä lopulta johti siihen, että joukkue putosi MM-kisoista. Länsi-Saksa sai kisojen järjestäjämaana suoraan paikan lopputurnauksesta.

Vuoden 1978 MM-kisat Argentiinassa – 8,5 paikkaa

Puola, Italia, Itävalta, Alankomaat, Ranska, Ruotsi, Skotlanti ja Espanja voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Myös Unkari voitti lohkonsa, mutta se joutui silti mannertenvälisiin pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä Unkari päihitti suurena jalkapallomaana tunnetun Bolivian ja sai siten paikan lopputurnaukseen. Länsi-Saksa pääsi hallitsevana mestarina suoraan lopputurnaukseen ilman karsintoja.

Vuoden 1982 MM-kisat Espanjassa – 13 + 1 paikkaa

Länsi-Saksa, Belgia, Neuvostoliitto, Unkari, Jugoslavia, Skotlanti ja Puola voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Myös lohkoissaan toiseksi jääneet Itävalta, Ranska, Tšekkoslovakia, Englanti, Italia ja Pohjois-Irlanti pääsivät lopputurnaukseen. Espanja kisojen järjestäjämaana pääsi lopputurnaukseen ilman karsintoja.

Vuoden 1986 MM-kisat Meksikossa – 12,5 paikkaa

Puola, Länsi-Saksa, Englanti, Ranska, Unkari, Tanska, Espanja voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Portugali, Pohjois-Irlanti, Bulgaria ja Neuvostoliitto jäivät lohkonsa toiselle sijalle, mutta saivat pelipaikan MM-kisoista. Belgia ja Alankomaat kohtasivat pudotuspelissä kamppaillen viimeisestä suorasta MM-kisapaikasta. Belgia voitti MM-kisapaikan suuremman vierasmaalimäärän ansiosta. Skotlanti eteni heikoimpana lohkokakkosena mantereidenvälisiin pudotuspeleihin, joissa se lunasti viimeisen MM-kisapaikan voitettuaan pelinsä Australiaa vastaan. Italia hallitsevana mestarina sai paikan lopputurnauksesta suoraan ilman karsintoja.

Vuoden 1990 MM-kisat Italiassa – 13 + 1 paikkaa

Romania, Ruotsi, Neuvostoliitto, Alankomaat, Jugoslavia, Espanja ja Belgia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Englanti, Itävalta, Länsi-Saksa, Skotlanti, Irlanti ja Tšekkoslovakia tulivat lohkoissaan toiselle sijalle ja saivat kukin paikan MM-kisoista. Kisojen järjestäjämaana Italia sai paikan turnauksesta ilman karsintoja.

Vuoden 1994 MM-kisat USA:ssa – 12 paikkaa

Italia, Norja, Espanja, Romania, Kreikka ja Ruotsi voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkojensa toiselle sijalle tulleille Sveitsille, Alankomaille, Irlannille, Belgialle, Venäjälle ja Bulgarialle myönnettiin myös kisapaikat. Länsi-Saksa hallitsevana mestarina sai paikan MM-kisoihin ilman karsintoja.

Vuoden 1998 MM-kisat Ranskassa – 14 + 1 paikkaa

Tanska, Englanti, Norja, Itävalta, Bulgaria, Espanja, Alankomaat, Romania ja Saksa voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Skotlanti sai parhaana lohkokakkosena myös paikan MM-kisoista. Muiden toiselle sijalle tulleiden maiden tie jatkui pudotuspeleihin, missä Kroatia, Italia, Belgia ja Jugoslavia olivat menestyneimpiä ja saivat paikat MM-kisoista. Ranska kisojen järjestäjämaana sai paikan ilman karsintoja.

Vuoden 2002 MM-kisat Etelä-Koreassa ja Japanissa – 13,5 paikkaa

Venäjä, Portugali, Tanska, Ruotsi, Puola, Kroatia, Espanja, Italia ja Englanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Irlanti arvottiin lohkokakkosten joukosta mannertenvälisiin karsintoihin, joista he voittivat MM-kisapaikan kukistettuaan Iranin. Muut lohkokakkoset kohtasivat perinteisissä pudotuspeleissä, joissa Belgia, Saksa, Slovenia ja Turkki ottivat viimeiset MM-kisapaikat. Ranska pääsi hallitsevana mestarina suoraan MM-kisoihin ilman karsintoja.

Vuoden 2006 MM-kisat Saksassa – 13 + 1 paikkaa

Alankomaat, Ukraina, Portugali, Ranska, Italia, Englanti, Serbia ja Montenegro ja Kroatia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Puola ja Ruotsi olivat parhaimmat lohkokakkoset ja saivat kumpikin MM-kisapaikan. Muut lohkokakkoset jakoivat pudotuspeleihin, joissa Espanja, Sveitsi ja Tšekki ottivat viimeiset MM-kisapaikat. Saksa oli kisojen järjestäjämaana oikeutettu kisapaikkaan ilman karsintoja.

Vuoden 2010 MM-kisat Etelä-Afrikassa – 13 paikkaa

Tanska, Sveitsi, Slovakia, Saksa, Espanja, Englanti, Serbia, Italia ja Alankomaat voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Kahdeksan parasta lohkonsa toiseksi sijoittunutta maata pääsi pudotuspeleihin kamppailemaan neljästä viimeisestä kisapaikasta. MM-pelipaikan pudotuspeleistä lunastivat itselleen Ranska, Portugali, Kreikka ja Slovenia.

Vuoden 2014 MM-kisat Brasiliassa – 13 paikkaa

Belgia, Italia, Saksa, Alankomaat, Sveitsi, Venäjä, Bosnia ja Hertsegovina, Englanti ja Espanja voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Kahdeksan parasta lohkonsa toiseksi sijoittunutta maata pääsi pudotuspeleihin kamppailemaan neljästä viimeisestä kisapaikasta. MM-pelipaikan pudotuspeleistä lunastivat itselleen Portugali, Ranska, Kreikka ja Kroatia.

Vuoden 2018 MM-kisat Venäjällä – 13 + 1 paikkaa

Espanja, Portugali, Saksa, Serbia, Puola, Englanti, Espanja, Belgia ja Islanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Kahdeksan parasta lohkonsa toiseksi sijoittunutta maata pääsi pudotuspeleihin kamppailemaan neljästä viimeisestä kisapaikasta. MM-pelipaikan pudotuspeleistä lunastivat itselleen Sveitsi, Kroatia, Tanska ja Ruotsi. Kisojen järjestäjänä Venäjä sai kisapaikan ilman karsintoja.

🌍 Kuinka monta eurooppalaista joukkuetta pääsee MM-kisoihin?

Eurooppalaiset maajoukkueille on tarjolla yhteensä 13 paikkaa maailmanmestaruuskilpailuissa.

⭐ Mitkä joukkueet pääsevät vuoden 2022 MM-kisoihin?

Kymmenen karsintaryhmien voittanutta joukkuetta pääsee suoraan maailmanmestaruuskilpailuihin. Mitkä nämä joukkueet ovat, selviää syksyllä 2021.

2️⃣ Eivätkö lohkokakkoset etene MM-kisoihin?

Karsintalohkojen toiseksi sijoittuneet joukkueet saavat uuden mahdollisuuden ansaita MM-kisapaikka maaliskuussa 2022 pelattavien pudotuspelien kautta. Pudotuspeleissä on tarjolla Euroopan viimeiset kolme MM-kisapaikkaa.